Keskittäminen on päivän agenda ja se tuntuu ulottuvan koko ajan laajemmalle eri toiminnoissa. Taustalla on harvemmin halu parantaa palvelua, vaan syynä on valtaosin talous ja palvelurakenteet. Näkymä keskitettyihin palveluihin on erilainen riippuen mistä niitä katsoo. Usein he, joiden ulottuvilla palvelut ovat, näkevät muutoksen neutraalina tai jopa positiivisena. Samoin, mikäli liikkuminen palveluiden ääreen ei ole millään lailla ongelma tai jos ko. palveluiden tarvetta ei ole. Paljon ihmisiä jää kuitenkin tämän kaiken ulkopuolelle.
Myös sosiaali- ja terveyspalvelut ovat yksi merkittävä kohde, jota keskittämistavoitteet koskevat. Perusteita senkin puolestapuhujilla löytyy, keskeisimpinä talous ja henkilöstön riittävyys. Mutta missä on se alueen asukas, joka palveluita ja hoitoa tarvitsee? On usein melko lailla unohduksissa, vaikka pitäisi olla keskiössä. Riittävät ja oikea-aikaiset palvelut ovat myös kustannustehokkaimmat, kaikille osapuolille. Keskitettynä palveluiden saavutettavuutta vääjäämättä romutetaan.
”Kelataksi-ralli” ei näy kokonaisuudessa, koska sitä maksavat ja sen kokevat alueen asukkaat. Loppuosan omavastuun ylittävältä osalta kustantaa valtio ja sitä kautta veronmaksajat. Ei näy, että kauempaa kulkiessa poliklinikkakäynnille tulee lisähintaa jopa 20-50 euroa per kerta, eikä se, miten paljon enemmän se vie aikaa. Tämä ajankäyttö kostautuu etenkin työssä käyvien ja/tai lapsiaan käyttävien kohdalla, jopa taas lisäkustannuksina ansionmenetysten kautta.
Huolta kannetaan myös henkilöstön saatavuudesta, jos toimintoja kovasti keskitetään. Se huoli on todellinen, ei kaikilla ole halua tai mahdollisuutta liikkua satojenkin kilometrien työmatkoja. Huomioitavaa on myös se, ettei julkisilla liikkuminen onnistu likikään kattavasti alueellamme. Haaste on kuitenkin vielä nykyisiä työntekijöitä laajempi, koskien myös opiskelijoita, nykyisiä ja tulevia. Toimintojen supistaminen vähentää myös työharjoittelumahdollisuuksia. Jos harjoittelupaikkoja ei ole lähellä, on usein mahdoton tilanne suorittaa harjoittelu kauempana. Se on etenkin kustannus-, mutta myös aikataulukysymys. Tilanteen haastavuutta lisää entisestään aikuiskoulutustukimahdollisuuden lakkaaminen. Onko niin, että näiden keskittämisskenaarioiden toteutuessa opinnot onnistuvat jatkossa vain kasvukeskusten lähellä? Kuinka on henkilöstön alueellinen saatavuus jatkossa?
Pelkästään negatiivisena tulevaisuuden suunnitelmat eivät kuitenkaan näyttäydy. Suunnitteilla ja käynnistymässä on monia positiivisiakin asioita, kuten esimerkiksi digipalvelut nykyistä kattavampina ja muita palvelumuotoja täydentävinä, erikoissairaanhoidon rakentuva tiiviimpi integraatio peruspalveluiden kanssa ja liikkuvat palvelut. Mutta, ennen kuin entisiä toimivia käytäntöjä romutetaan, täytyy olla uusi korvaava käytettävissä, ettei synny, jo koettujakin, palveluaukkoja.
Tulevaisuudessakin Pohjois-Savon hyvinvointialueen tulee rakentua peruspalveluiden osalta kattavasti ympäri aluetta. Täytyy varmistaa, ettei kukaan jää ilman tarvittavaa hoitoa tai palveluita taloudellisten, logististen tai tietoliikenneongelmien vuoksi. Kattavampien palvelukokonaisuuksien osalta kolminapaisuus – Iisalmi, Kuopio ja Varkaus – on keskeistä. Tällä kokonaisuudella erityispalvelutkin ulottuvat kattavimmin koko alueelle. Paljon tarvittavien palveluiden tulee olla lähellä, muut voivat olla keskitetympiä.
ikäihmisten palveluiden tulee perustua palvelutarpeeseen, ei ulkoapäin raamitettuihin rakenteisiin tai puhtaaseen rahaan. Koti on paras paikka siihen saakka, kun elämä siellä on laadukasta ja ihmisarvoista. Kun näin ei ole, tulee olla mahdollisuus siirtyä tuetumman palvelun piiriin.
Hyvinvointialueiden luottamustehtävissä kuulee usein mainittavan, että hyvinvointialueen asioiden hoito ei ole, eikä saa olla aluepolitiikkaa. Mutta onhan se. Eri puolilla asuvat ja elävät luottamushenkilöt tuovat ajantasaista näkemystä ja viestiä juuri siltä alueelta. Nämä tiedot kun yhdistetään, syntyy kattava kokonaisuus. Eikä se ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että luottamushenkilöt vastaavat koko alueesta. Hyvinvointialue on osa kuntaa ja päinvastoin, joten yhteisellä asialla ollaan. Kyse on myös kaikkien alueen kuntien ja koko alueen elinvoimaisuudesta.
Ensimmäinen kausi hyvinvointialueilla alkaa olla lopuillaan. Paljon on tapahtunut, mutta paljon on vielä tapahtumassa ja suunnitelmissakin. Tässä hetkessä on kestettävä keskeneräisyyttä ja katsottava koko ajan myös horisonttiin. Tärkeää on koko ajan huomioida, kenen asialla olemme.
Sote-uudistuksen alkuperäisenä tavoitteena on ollut luoda järjestelmä, jossa kaikilla suomalaisilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet saada tarvitsemansa terveyspalvelut asuinpaikasta riippumatta, parantaa hoidon saatavuutta, laatua ja kustannustehokkuutta sekä vähentää alueellisia-, sekä myös ihmisten välisiä terveys- ja hyvinvointieroja. Tähän meidän on edelleen sitouduttava.
Pia Hedman, sd.